Turvallisuus on yksi ihmisen perustarpeista, josta emme voi tinkiä. Puolustusvoimat, poliisi, pelastuspalvelut sekä energian ja elintarviketuotannon omavaraisuus ovat turvallisuutemme kulmakiviä.
Meidän politiikkojen tärkein tehtävä on varmistaa kaikille turvallinen arki.
Turvallisuus on asia, joka nousee hyvin korkealle meidän arvomaailmassamme. Turvallisuus on hyvin laaja-asia, se ei ole pelkästään, maanpuolustusta, poliisitointa tai pelastuspalvelua. Esimerkiksi energiaturvallisuus ja varautuminen nousevat tarpeissamme hyvin korkealle.
Vaikka Oulu, Pohjois-Pohjanmaa ja Suomi ovat edelleen turvallisia, on nähtävissä myös huolestuttavia merkkejä. Nuorten tekemät väkivallan teot ovat kasvussa ja yhtä raaempia. Nuorilla on myös mukanaan yhä enemmän aseita, joilla tehdään vakavia rikoksia. Rikoksiin liittyvät yhä vahvemmin huumeet, niiden käyttö, myynti ja velanperintä. Havaintojeni ja viranomaisten tietojen perusteella uhat ja riskit ovat todellisia.
Kaikilla on oikeus koskemattomuuteen sekä nollatoleranssista kiusaamiselle. Oikeus elää vailla väkivaltaa, kiusaamista ja syrjityksi tulemisesta on jokaisen perusoikeus. Jokainen kiusaamistapaus on liikaa. Koulujen henkilöstön sekä oppilaiden ja opiskelijoiden ymmärrystä kiusaamisen ja väkivallan vaikutuksista on lisättävä. On varmistettava, että kouluissa ja yhteiskunnassa on osaamista, aikaa ja resursseja puuttua lasten ja nuorten pahoinvointiin nopeasti ja tehokkaasti. Kiusaamiselle on oltava nollatoleranssi. Asialle ja ongelmille on selkeästi vielä jotakin tehtävissä. Nyt on panostettava määrätietoisesti ennaltaehkäisevään työhön, jolla estämme katastrofin.
On ensiarvoisen tärkeää, että tunnistamme ja tunnustamme tilannekuvan, uhat ja riskit. Riskienhallinta työn kautta löydämme ratkaisut, joilla saamme asian vielä haltuun. Lapsille, nuorille ja perheille on annettava riittävä tuki. Terapiatakuu ja mielenterveyspalvelut on saatava nopeasti ajan tasalle. Poliisin ja pelastustoimen resursseja on lisättävä, jotta pääsemme nopeasti reagoimaan ja vasteajat lyhentävät.
Maahanmuuttopolitiikkaamme täytyy tehostaa lyhentämällä turvapaikanhakumenettelyä ja poistamalla maasta ne, jotka eivät ole turvapaikkaan oikeutettuja. Maahanmuuttopolitiikka tarvitsee tehostamista. Kotouttamisessa painopiste pitää saada kielen, kulttuurin sisäistämiseen, opiskeluun, työn tekemiseen ja integroitumaan osaksi Suomalaista yhteiskuntaa. Politiikkojen tärkein tehtävä on varmistaa turvallinen arki.
Meidän tulee tehdä kaikkemme, että lapsillamme ja lastenlapsillamme on turvallinen Suomi myös tulevaisuudessa.